Ohjelmisto
Sivulle on koottu muutamia esimerkkejä Marjo Riihimäen ideoimista, johtamista ja juontamista konserteista. Lisäideoita syntyy tarpeiden mukaan!
PEDAGOGISET YHTEISPROJEKTIT
Marjolla on vankka kokemus pedagogisesta työskentelystä opettajana, kapellimestarina ja kuoronjohtajana. Yhteistyö orkesteriperiodeilla esimerkiksi nuorten solistien, opiskelijoiden tai paikallisten kuorojen kanssa toteutuu kannustavassa ilmapiirissä, eri tasoillaan toimivat muusikot huomioiden.
CROSSOVER-KONSERTIT
Crossover-konserttien osalta Marjo rakastaa yhdistellä eri tyylilajeja ja kokoonpanoja. Kokemusta Marjolla on esimerkiksi kuoron ja lyömäsoitinyhtyeen, lauluyhtyeen ja big bandin, sekä jazzyhtyeen ja sinfoniaorkesterin yhdistelmistä.
SINFONISTA MODERNIA MUSIIKKIA
Modernin sinfonisen musiikin johtaminen kuuluu taustaltaan puhallinmuusikon perusrepertuaariin. Konserteissa Marjo on johtanut teoksia esimerkiksi säveltäjiltä Kalevi Aho, Atso Almila, Leonard Bernstein, Timo Forsström, David R. Gillingham, George Gershwin, Ilari Hylkilä, Chang-Su Koh, Jukka-Pekka Lehto, Jukka Linkola, Pasi Lyytikäinen, Juha Pisto, Aulis Sallinen ja Lotta Wennäkoski.
Hän on johtanut myös mm. Rolf Gustavsonin Airbornen ja Lauri Porran Tuubakonserton maailman kantaesitykset.
KONSERTTEJA UUSILLE KONSERTTIKÄVIJÖILLE
Marjon ideoimat konserttikokonaisuudet sopivat myös koko perheen tai kouluikäisten konserteiksi.
Mikä leffa? / Elokuvamusavisa
Interaktiivinen konsertti, jossa yleisö saa konsertin aikana osallistua livenä tapahtuvaan tietovisaan. Orkesteri soittaa elokuvissa käytettyä sinfoniamusiikkia ja elokuviin sävellettyä musiikkia monipuolisesti.
Sohvaperunoiden Suosikit
Televisiosta tuttuja tunnareita sisältävä iloinen konsertti vie kuulijan aikamatkalle 1970-luvulta tähän päivään. Yleisö pääsee nauttimaan niin Dallasin ja Simpsoneiden teemasta, kuin Pikku Kakkosen rauhoittavasta lopputunnarista.
Mainosten Uhrit
Mainoksissa käytettyjä upeita sinfoniaorkesterille sävellettyjä teoksia ja niihin sävellettyjä tunnusmusiikkeja. Toimii samalla klassisen musiikin oppituntina.
Sankarit
Olympialaisiin sävellettyjä upeita fanfaareita ja teemoja, sekä olympialaisten avajaisissa esitettyjä klassisia teoksia ja koskettavia balladeja, joita tunnetut artistit ovat eri vuosikymmenillä tulkinneet.
Jouluelokuvien tunnelmaa
Kauniita jouluisia sävelmiä koko perheelle, tuttuja elokuvista vuosikymmenten varrelta joulun ajalta.
JAZZ – JA VIIHDEKONSERTIT
Viihteellisen konserttiohjelman voi koota instrumentaalina, tai ottaa mukaan solistin. Marjo on aikaisemmin tehnyt yhteistyö esimerkiksi trumpetisti Tero Lindbergin, sopraano Angelika Klasin, musikaalikuningatar Saara Aallon, jazzlaulaja Elena Mindrun sekä soulsisko Juliaana Vehviläisen kanssa.
LASTENKONSERTIT
Eläimellistä
Sarianna Tammilehdon uudet, ihastuttavat lastenlaulut sopivat kaikille, mutta erityisesti alle 9-vuotiaille lapsille.
Villi sinfonia
Dan Brownin luomassa teoksessa yhdistyvät eläinaiheiset runot ja niihin sävelletty orkesterimusiikki.
Vaaleanpunainen pantteri
Lastenohjelmien TV-tunnusmusiikkia ja tunnettua pelimusiikkia sisältävä viihdyttävä lasten- ja koululaisten konsertti.